torstai 23. marraskuuta 2017

Kotitekoinen kebab

Kotitekoinen kebab, miltä kuulostaisi?

Itse tehtynä kebab on hyvää, ja maistuu paremmalta kuin kaupan valmiit kebablastut. Itse tehtynä kebab on myös terveellisempään kuin pikaruokaloiden kebab, ja vaikka valmistaminen viekin aikaa, tiedät ainakin mistä raaka-aineista se on valmistettu. Minä skeptisenä hiukan epäilen lihan alkuperää, silloin harvoin kun käyn kebabilla.

Kotitekoinen kebab pitää sisällään jauhelihaa ja mausteita. Itse teen kebabin naudan jauhelihasta, mutta olen kokeillut myös broileria. Se onnistui myös hyvin, mutta vaati vain hiukan erilaiset mausteet. Korvasin juustokuminan muistaakseni currymausteella, mutta suosittelen seuraamaan omaa makuaistia. Suosittelen valmistamaan kebabia kerralla paljon, jotta sitä ei tarvitse tehdä heti seuraavana päivänä uudestaan, kun huomaat kuinka hyvää se on.

Kebabiin tulee melko paljolta tuntuva määrä suolaa, mutta kun sen jakaa kuudelle annokselle, on määrä melko kohtuullinen 2,5 grammaa. Jauheliha kannattaa vaivata huolellisesti, sillä kypsänä se palkitsee nähdyn vaivan. Vaivaamisella massasta tulee tiivis pötkö, josta on kypsänä helppo viipaloida lastuja. Vaivaan itse lihan aina käsin, mutta jos kaapissassi pöydälläsi on yleiskone, voit käyttää myös sitä. Tällöin vaivaamisaikaa voi lyhentää hiukan.

kebab

Kebab jauhelihasta

noin kuusi annosta

1 kg naudan jauhelihaa
1 rkl suolaa
2 tl paprikajauhetta
1 rkl juustokuminaa
¾ tl valkopippuria
chiliä

Mittaa mausteet suureen kulhoon ja lisää jauheliha. Vaivaa jauhelihaa noin 10 minuuttia, kunnes sen koostumus on tiivis ja tasainen. Vähiten ikävältä vaivaaminen tuntuu kumihanska kädessä.

Leikkaa kaksi pitkää palaa alumiinifoliota ja laita ensin toinen pystyyn ja sitten toinen vaakaan. Muotoile jauhelihasta tiivis tasapaksu pötkö folion päälle. Tiivistä jauhelihaa vielä, jotta sisälle ei jää ilmaa. Rullaa jauhelihapötkö ensin toisen folion sisään, ja sitten vielä toisen. Pistä pötköön haarukalla muutama pisto, joista rasva valuu ulos.

Paista jauhelihapötköä leivinpaperoidun pellin päällä 100-asteisessa uunissa 4 tuntia. Huomaa, että vaikka tekisit kerralla pienemmän määrän, ei paistoaika lyhenny.

Anna kypsän kebabin jäähtyä noin puoli tuntia ja viipaloi se sitten terävällä veitsellä ohuiksi lastuiksi. Paista viipaleet pannulla tilkassa öljyä ennen ruokailua, ja nauti haluamillasi lisukkeilla.



Kastike pitakebabille


200 g kermaviiliä
1 (noin 80-100 g) maustekurkku
1 rkl sinappia
¼ suolaa
ripaus chiliä
ripaus mustapippuria

Hienonna maustekurkku pieneksi ja sekoita kermaviiliin. Mausta kermaviili chilillä, sinapilla, suolalla ja pippurilla.


Lidlissä näkyy muuten olevan juuri nyt kilon naudan jauheliha tarjouksessa, hintaan 5,49€. Tarjous on voimassa torstaista 23.11. sunnuntaihin 26.11.

Lue myös:

Kalapuikot ja tartarkastike
Maailman parhaat lihapullat

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall