keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Uunilohi uudella maulla

Suhteeni kookokseen on hiukan kinkkinen. En pidä Bounty-tyyppisestä todella voimakkaasta kookoksesta, enkä ripottelisi sitä mokkapalojen pinnalle. Olen kuitenkin innostunut tekemään curryn tyylisiä kastikkeita, joihin tulee kookosmaitoa. Kun sitten vastaan tuli uunilohi, johon käytetään kookoslastuja, otin itseäni niskasta kiinni ja kokeilin.

Tähän maapähkinä-loheen tulee ensivilkaisulla kummalliselta kuulostava yhdistelmä raaka-aineita: pähkinöitä, kookosta, limeä ja chiliä. Yhdessä näistä tulee kuitenkin aasialaistyyppinen herkku, jolla onnistuin murtamaan jälleen yhden ennakkoluuloistani! Tuttujen ruokien tekeminen uudella tavalla, ja omien ruokarajoitteiden rikkominen kannattaa ja on välillä virkistävää.

Ohjeen kuorettomia maapähkinöitä myydään kaupassa maapähkinän sydämen nimellä, ja ne sekä kookos ovat fodmap-sopivia. Chilin saattaa kuitenkin joutua jättämään pois, tai ainakin vähentämään määrää. Chili on muuten huomattavasti helpommin siedettävä, kun siitä poistaa siemenet, joten sitäkin voi kokeilla. Kalakastiketta pieni - 60 millilitran - pullo löytyy ainakin Pirkalta. Kastike säilyy hyvin jääkaapissa, ja sopii aasialaistyylisiin kastikkeisiin. Kalakastike kuulostaa omaan korvaani hiukan ällöttävältä, mutta toimii käytännössä hyvin samalla tavalla kuin soijakastike.

 Maapähkinä-lohi

uunilohi

Maapähkinä-lohi

kahdelle

400 g lohifileetä
½ tl suolaa
½ dl kuorettomia maapähkinöitä
½ punainen chili
½ limen kuori ja mehu
½ dl kookoslastuja/-rouhetta
1 rkl öljyä
2 tl kalakastiketta

Poista lohifileestä ruodot ja ripottele pinnalle suolaa.

Hienonna maapähkinät karkeaksi rouheeksi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Pese lime huolellisesti. Raasta limen kuori ja purista mehu kulhoon. Sekoita pähkinät, chili, limen mehu ja kuori, kookoslastut, öljy sekä kalakastike keskenään. Lusikoi seos lohifileen päälle.

Kypsennä kalaa 200 asteessa noin 20–25 minuuttia. Todella ohut filee saattaa kypsyä hiukan nopeammin.

Hienonna halutessasi lohen pinnalle korianteria tai lehtipersiljaa. Tarjoile riisin tai lohkoperunoiden kanssa.

Lohkoperunat


2 kiinteää perunaa per syöjä
öljyä
suolaa
paprikamaustetta
ripaus chiliä

Harjaa perunat juuresharjalla puhtaiksi. Puolita perunat ja tee puolikkaista lohkoja. Keskikokoisesta perunasta tulee noin 8 lohkoa. Pyörittele perunat kulhossa öljyn ja mausteiden kanssa. Kypsennä 200 asteessa noin 25–30 minuuttia.


 Maapähkinä-lohi

2 kommenttia

  1. Ehkä minäkin kokeilen tätä reseptiä siedättääkseni itseni kookokseen. Nykyään tykkään kyllä jo käyttää kookosmaitoa ja -kermaa kastikkeissa, keitoissa ja ylipäätään lämpimänä. Samoin tykkään paistaa lätyt kookosrasvassa. Ihana maku. Kylmissä, kuten jäätelössä, on vielä vähän opeteltavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tuon ajatuksen kookoksen välttelemisestä kylmissä ruoissa. Ehkä pitäisikin kokeilla seuraavaksi jotakin kylmää, ja havainnoida olenko sujut sen kanssa vain en :) Toivottavasti uunilohi maistuu sinulle! :)

      Poista

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall