tiistai 5. syyskuuta 2017

Ravintolapäivän herkut

Lupasin jakaa loput Ravintolapäivän reseptit jo viime viikolla, mutta kaunis syyssää houkutteli viikonloppuna metsään ulkoilemaan, ja Kotilieden finaali sotki lopulta myös aikataulun. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa, joten tässä loput kolme ohjetta.

Key lime pie

12–14 palaa

200 g digestive-keksejä
100 g voita (sulatettuna)
3 kpl limettiä
6 kpl keltuaista
400 g kondensoitua maitoa
1 rkl vaniljasokeria
Koristeluun:
limettiä (lohkottuna)

Murskaa keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimella. Sulata voi, ja lisää keksimuruun. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoka (Ø 24 cm) leivinpaperilla ja kaada keksiseos vuokaan. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille lusikan avulla. Paista pohjaa 150-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Jätä pohja odottamaan.

Nosta uunin lämpö 175 asteeseen. Pese ja kuivaa limetit huolellisesti. Raasta vihreää kuorta 2 tl. Vältä kuoren valkoista, kitkerää osaa. Purista limeteistä 1 dl mehua. Erottele munista keltuaiset. Vatkaa keltuaiset ja tiivistemaito sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja valuta joukkoon limetin mehu. Lisää myös kuoriraaste ja vaniljasokeri. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle.

Kypsennä limettitorttua uunissa noin 15 minuuttia, kunnes se on hyytynyt. Jäähdytä piirasta huoneenlämmössä hetki. Peitä vuoka, ja nosta jääkaappiin yön ajaksi.

Koristele valmis piiras limettilohkoilla.

ravintolapäivä

Suklaakekseistä kaikki kunnia menee Elonroihua-blogin Camillalle. Löysin blogin Instagramin kautta, ja päädyin lukemaan kaikki kirjoitukset aina vuoteen 2010. Silmään osui hauskat ruisleiviltä näyttävät suklaakeksit, ja kun ohjekaan ei kuulostanut monimutkaiselta, päädyin testaamaan keksejä. Ihania, mureita ja täydellisen suklaisia keksejä! Tein toistekin, ja suosittelen sinuakin kokeilemaan :) 

Suklaakeksit 


200 g tummaa suklaata
4 dl jauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
100 g huoneenlämpöistä voita
3 dl ruskeaa sokeria
2 isoa munaa
¾ dl maitoa
tomusokeria
sokeria

Sulata suklaa, ja anna jäähtyä hetki. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kulhossa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja maito sekä jäähtynyt suklaa. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Jäähdytä taikinaa jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

Ota kaksi pikkukulhoa, ja kaada toiseen sokeria, toiseen tomusokeria. Ota taikinasta kerrallaan osa käsiteltäväksi, ja pidä loppu taikina jääkaapissa, jotta se ei lämpene liikaa. 

Ota taikinasta noin ruokalusikallinen taikinaa, ja pyöräytä se käsien välissä palloksi. Pyöritä pallo sen jälkeen hienossa sokerissa ja sen jälkeen vielä runsaassa määrässä tomusokeria. Laita pellille, ja litistä hiukan kämmenellä painaen. 

Paista 175 asteessa noin 10–15 minuuttia keksien koosta riippuen, eli kunnes keksien halkeamat eivät enää näytä "märiltä". Jäähdytä hyvin. Keksit säilyvät huoneenlämmössä ilmatiiviissä purkissa. 

ravintolapäivä

Marianne-brownie

noin 20 palaa

150 g tummaa suklaata
150 g voita
2½ dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
150 g Marianne Crush -rakeita

Sulata suklaa ja voi mikrossa tai vesihauteessa. Siirrä sivuun jäähtymään hetkeksi. Ota Marianne Crushista muutama ruokalusikallinen sivuun odottamaan.

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita jäähtynyt voisuklaaseos munavaahtoon. Lisää joukkoon jauhot, vanilja ja piparminttusuklaarakeet.

Vuoraa uunivuoka (kooltaan noin 20 x 30 cm) leivinpaperilla, ja kaada taikina vuokaan. Ripottele sivuun otetut Mariannet pinnalle. Kypsennä brownieta 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Anna jäähtyä huoneenlämmössä, ja pane yöksi jääkaappiin. Leikkaa jähmettynyt brownie pieniksi paloiksi. Halutessasi koristele pinta sulatetulla suklaalla.




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Valmiiseen pöytään
Maira Gall